tiistai 4. maaliskuuta 2014

Olipa kerran Jack Sparrow

Olipa kerran pieni tyttö, joka uskoi vakaasti, että isona hänestä tulisi merirosvo.

Eipä tullut minusta merirosvoa, mutta Jack Sparrow'n tavattuani minulle tuli pakottava tarve kirjoittaa muistiin Jackin seikkailuista muutamia. Tartuin kynään ja paperiin ja kirjoitin viisi tarinaa, jotka julkaisin netissä vuosina 2003-2004. Tarinoita oli syntymässä kuudeskin, mutta sitten elämä vei mennessään, eikä se enää valmistunut.

Tarinat jäivät kuitenkin nettiin siihen asti, kunnes Geocities lopetti ja hävitti tarinat bittiavaruuteen. Elämän kuohuissa hädin tuskin muistin mitään kirjoittaneenikaan ja kuvittelin, ettei kukaan muukaan muistanut. Erehdyin, sillä sain hiljattain viestin, että tarinani paitsi muistettiin niin niitä myös yhä kaivattiin ja kuten sananlaskussakin sanotaan, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Päätin siis vastata huutoon ja
aikani tietokoneeni arkistoja tongittuani löysin kuin löysinkin tarinani, tein niille sivuston Bloggeriin ja laitoin esille. Yhtään sanaa lisäämättä tai poistamatta.

Tässä ne nyt sitten ovat, jälleen, Kidan Jack Sparrow-tarinat.


 * * * * *
Jack Sparrow on Disneyn luoma ja omistama henkilöhahmo, elokuvasta "Mustan helmen kirous", nämä sivut on tehty puhtaasti fani-pohjalta ja suuresta rakkaudesta Jack Sparrow'hun, ilman mitään kaupallisia pyrkimyksiä tai tavoitteita.

"Minun" Jack Sparrow'ni on oma näkemykseni ko. henkilöstä, perustuen siihen, mitä elokuvassa olen nähnyt ja mikä oma kokemusmaailmani on. Se ei ehkä vastaa jonkun toisen näkemystä, mutta se minulle sallittakoon.

* * * * *

Tarinat on siis kirjoitettu "Mustan helmen kirouksen" ilmestymisen jälkeen, ennen sitä seuranneita jatko-osia. Niinpä Jack seikkailee maailmassa, jossa ei ole Krakenia, ei Davy Jonesia eikä edes Nuoruudenlähdettä. On se ihan alkuperäinen Jack, Elizabeth, Will ja kommodori Norrington.

Siihen, että merkitsin tekstit aikuisille tarkoitetuksi sisällöksi, on syynsä. Jos joku pahastuu siitä, miten olen Jackin nähnyt ja käsitellyt, olen pahoillani. Tai oikeastaan, en olekaan. 

Tarinat aikajärjestyksessä, missä ne on suositeltavaa lukea, koska ne ovat jatkumoa toisilleen:

- Kahdeksan arkullista kultaa
- Rakkaus vai velvollisuus
- Elysion
- Ota kiinni jos saat
- Isla Muerta

Linkit tarinoihin löytyvät skrollaamalla sivua alaspäin.