tiistai 4. maaliskuuta 2014

KAHDEKSAN ARKULLISTA KULTAA - Luku 3



 Parkinsin suureksi huojennukseksi kenenkään hänen perheestään ei tarvinnut huolehtia kapteeni Sparrow'n viihtyvyydestä, sillä tämä halusi palata laivalleen mahdollisimman pian ja pyysi Parkinsilta miestä soutamaan hänet Black Pearlille. Parkins lähetti enemmän kuin mielellään pari työntekijöistään viemään kapteenin takaisin laivalle.
"Teen listan tavaroista, joita tarvitsen", Jack sanoi haettuaan takkinsa ja saatuaan hattunsa palvelijalta, joka oli sen edellispäivänä ottanut haltuunsa, "Tuon sen sinulle myöhemmin tänään, tai lähetän jonkun tuomaan sen."
Hän asetti hatun päähänsä, käännähti kannoillaan ja poistui keinahtelevin askelin ovesta, jota palvelija piti hänelle auki. Parkins näki hänen vielä laskeutuvan alas portaita, ennen kuin ovi suljettiin hänen jälkeensä.
"Miten omituinen mies", rouva Parkins sanoi. Hän oli tulllut äänettömästi huoneeseen ja Parkins säikähti huomatessaan hänen olevan siinä, aivan hänen takanaan, "Voitko sinä todella luottaa siihen, että hän pitää lupauksensa."
"En kai… en tiedä", Parkins vastasi ja sai samassa loistavan ajatuksen, "Mutta minähän voisin lähettää Charlesin hänen mukanaan. Charles olisi paikan päällä varmistamassa, että tavarani saapuvat perille niin kuin pitääkin. Missä hän muuten on?"
"Lähti kaupunkiin", rouva Parkins vastasi, "Eliah, en pidä ollenkaan ajatuksesta, että Charles lähtisi mukaan… en usko, että hän itsekään sitä haluaa."
"Minua ei kiinnosta se, mitä hän haluaa. Jos minä sanon, että hän lähtee Sparrow'n mukaan, niin silloin hän lähtee. Hän tekee juuri kuten minä sanon ja siihen sinunkin on tyytyminen, vaimo-rakas."

***

Alhaalla satamalaiturilla Jack katsoi ihmetellen veneeseen, jossa kaksi hänen miehistään jo istui juttelemassa kahden Parkinsin miehen kanssa, jotka olivat lupautuneet soutamaan hänet takaisin Black Pearlille ja tuomaan veneen takaisin rantaan.
"Mitä helvettiä te täällä teette?" Jack kysyi miehiltään, Hullu-Samilta ja Gillianilta, "Minä luulin, että palasitte Pearlille illalla? Muistaakseni sanoin teille, että voisitte palata."
"No niinhän sinä sanoit", Hullu-Sam, isokokoinen skandinaavi, sanoi hänelle, "mutta Gibbs olisi nylkenyt meidät elävältä, jos oltaisiin jätetty sinut tänne ihan yksin. Jäätiin odottelemaan sitten."
"Niinhän te sitten jäitte", Jack totesi ja hyppäsi veneeseen ja ennen kuin hän ehti edes istahtaa, toinen Parkinsin miehistä tönäisi veneen irti laiturista ja kaikki neljä miestä tarttuivat airoihin. Hullu-Sam alkoi laulaa soutaessaan jotain laulua oudolla kielellä ja toi Jackin mieleen kaleeriorjan. Tai mistä hän tiesi, vaikka Hullu-Sam olisi ollutkin pakkotyössä jossain kaleerilla. Mies ei paljon itsestään puhunut, paitsi juovuksissa, jolloin hän yleensä alkoi puhua niin sekavia, että oli saanut siksi lisänimensä "hullu". Sitä paitsi mies oli käsittämättömän herkkä itkemään, joskaan kukaan ei koskaan ollut uskaltanut pilkata häntä siitä, koska jokainen oli kuullut huhun, kuinka Sam oli iskenyt kirveen jonkun ilkkujan päähän pystyyn hamassa nuoruudessaan. Kun häntä katseli, oli helppo uskoa tuo huhu todeksi.
Jackin päätä särki niin, että hän tunsi sydämenlyöntinsä päässään. Huonovointisuus tuntui hiipivän jälleen hänen kimppuunsa ja hän veti syvään meri-ilmaa keuhkoihinsa voittaakseen sen. Oli miltei tyyntä, eivätkä matalat aallot juurikaan keinuttaneet Black Pearlia heidän lähestyessään sitä. Jack katseli laivaansa kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa, miltei rakastunein katsein; sen kaunislinjaista hahmoa ja sen jokaista yksityiskohtaa, jotka tarkentuivat sitä mukaa, mitä lähemmäs he pääsivät. Heidän lähestyessään laivaa, se tuntui ikään kuin kasvavan tai nousevan ylös vedestä, aivan kuin laivassa olisi jotain pahaa tai uhkaavaa. Jack tiesi, ettei siinä ollut, ei enää. Se oli vain erinomainen laiva ja mikä parasta, se oli nyt hänen. Hän huokaisi jälleen syvään ja sulki silmänsä tiukasti, ja kun hän sitten avasi ne uudelleen, Black Pearl oli yhä siinä, tummat purjeet kokoonkäärittyinä, keulakuva tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen. Minun, hän ajatteli, minun.
"Sir", toinen Parkinsin miehistä sanoi hänelle, "Onko tuo todella juuri se Black Pearl, josta ne tarinat kertovat."
"Ääh", Hullu-Sam sanoi hänelle keskeyttäen hoilaamisensa, "etkö sinä Samia usko? Minähän sanoin sinulle, että just sama laiva."
Jackia alkoi naurattaa.
"Mutta unohda ne tarinat, kaveri", hän sanoi irrottamatta katsettaan Pearlista, "Tarinat ovat pelkkiä… tarinoita. Kaikki puheet kirotusta laivasta, älä kuuntele niitä. Minä en ole kirottu, enhän? Näytänkö minä kirotulta?"
"Ette, sir", mies sanoi epäröiden. Luultavasti minä sopisin hänen mielestään kirotuksi kapteeniksi, Jack ajatteli huvittuneena.
"Mutta kaikki puheet meidän kapteeni Jackistä, ne sinun pitää kuunnella tarkkaan", Hullu-Sam sanoi, eikä Jack voinut enää pidätellä nauruaan, jolloin molemmat Parkinsin miehistä katsoivat häneen silmät suurina, kuin odottaen hänen tekevän jotain, mitä kirotulta kapteenilta odotettiin. Sam yhtyi hänen nauruunsa. Gillian ei sanonut mitään, hymyili vain hiukan toisella suupielellään. Hän oli niin vähäpuheinen, että olisi Jackin mielestä voinut olla ihan yhtä mykkä kuin Cotton, joka oli kieletön ja jokseenkin umpimykkä.
"Kaikki, mitä meidän kapteeni Jackistä puhutaan", Sam jatkoi hetken kuluttua juhlallinen ilme kasvoillaan, "on totta ja vähän enemmänkin. Niitä juttuja sinun pitää kuunnella."
He saavuttivat laivan, josta veneen saapuminen oli huomattu ja köysitikkaat oli laskettu alas. Jack kiitti soutajia, tarttui köysitikkaisiin ja kiipesi ketterästi niitä ylös kannelle Hullu-Samin ja Gillianin seuratessa häntä. Vene irrottautui laivan kyljestä ja miehet alkoivat soutaa sitä takaisin rantaa kohti.
Joshamee Gibbs, Jackin ystävä ja toinen perämies, oli häntä vastassa.
"Kaikki kunnossa?" Jack kysyi häneltä ja läimäytti häntä olkavarteen. Gibbs naurahti ja tönäisi takaisin näyttäen helpottuneelta nähdessään Jackin siinä, turvassa ja ehjänä.
"Kaikki", hän vastasi, "Näköjään sinäkin?"
"Hyi helvetti, että on huono olo", Jack vastasi irvistäen.
"Olikin taas järkeä lähteä siinä kunnossa toikkaroimaan ihan vieraiden ihmisten matkaan", Gibbs moitti ja seurasi Jackia tämän hyttiin, "Olin jo melkein valmis pelastamaan sinut väellä ja voimalla… jos ette olisi puoleen päivään mennessä tullut takaisin, olisin varmasti lähtenyt hakemaan sinua. Onneksi sentään Hullu-Sam ja Gillian olivat mukanasi. Olisin nostanut metakan, jos he olisivat tulleet ilman sinua laivalle."
"Kiitos huolenpidostasi, mutta enköhän minä pärjää", Jack mutisi muistaen, mitä Sam oli sanonut Gibbsistä ja lämmin tunne häilähti hänen mielessään. Hän olisi mielellään käynyt muutamaksi tunniksi vuoteelleen, nukkunut ja varmasti voinut herättyään paljon paremmin, mutta juuri nyt ei siihen ollut aikaa, sillä hän halusi saada Parkinsille toimitettavan listan valmiiksi ensi tilassa. Sitä ennen olisi kuitenkin pakko tehdä tälle hirveälle ololle edes jotain… Hän heitti hattunsa päästään pöydälle ja huomasi, että hänen ja Gibbsin eiliset lasit olivat vielä siinä, mihin ne olivat jääneet, rommipullon vieressä, kun he edellisenä päivänä olivat juhlistaneet ankkuroitumista muutamalla rommilasillisella. Ai muutamalla? Hän vilkaisi lattialle ja näki siellä pari tyhjää pulloa, vilkaisi sitten pöydälle jäänyttä pulloa, ravisti sitä ja huomatessaan, että sinne oli jäänyt vielä tilkka, hän kaatoi itselleen puoli lasillista, tarjoten sitten Gibbsille vielä pullon pohjalle jäänyttä tippaa. Tämä otti pöydältä toisen lasin, ojensi sitä ja Jack tyhjensi pullon siihen. He kilistivät ja kun Jack kulautti lasinsa tyhjäksi, hän oli vähällä antaa ylen, kun vahva juoma poltti hänen suutaan ja nieluaan.
"Huh, " hän sanoi ja riisui takkinsa, viskaten sen vapaalle tuolille. Sitten hän veti pöydän alta esille yhden tuolin ja viittoili Gibbsille, jotta tämä istuisi siihen, "Meillä on töitä. Pitää tehdä lista siitä, mitä tarvitsemme matkalla New Yorkiin ja sitten pitää toimittaa se lista sille Parkinsille."
"New Yorkiin? Tulee pitkä matka… enkä ole innostunut ajatuksesta muutenkaan. Miksi riskeerata itsensä jonkun muun lastin takia, kun voisi yhtä hyvin häipyä sen kanssa?"
"Pelkäätkö maineeni tahraantuvan jos joskus tienaan leipäni rehellisellä tavalla?" Jack kysyi kuulostaen liki ivalliselta. Gibbs kohautti olkapäitään, eikä sanonut mitään, "Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan ja voi tulla vastaan tilanne, että tarvitsen muutamia yhteiskunnan tukipylväitä seisomaan takanani. Koskaan ei voi tietää, mitä hyötyä siitä minulle on, että minulla on muutaman tyypin kurkusta riittävän tiukka ote voidakseni kiristää sitä silloin, kun minulle on siitä hyötyä."
"Aiotko heretä kunnialliseksi, Jack?"
"Minäkö", Jack reväytti silmänsä suuriksi, "En ikinä. Mitä hauskaa siinä olisi? Ajattelen vain itseäni."
He purskahtivat molemmat nauruun ja kilistivät tyhjillä lasilla. Jack tunsi olonsa jo hieman paremmaksi, tuntui kuin päänsärky olisi väistymässä taka-alalle. Hän kuitenkin vakavoitui.
"Sitä paitsi Norrington on perässämme", hän sanoi, "erityisesti nyt, sen viimekertaisen pikku tempun jälkeen. Hän ei toista kertaa päästä minua menemään, joten lähden mielelläni jonnekin pois hänen ulottuviltaan nyt joksikin aikaa. Annetaan tilanteen rauhoittua, mennään katsomaan, miltä Atlantilla näyttää. Mitä mahdollisuuksia siellä on kapteeni Jack Sparrow'lle."
Hän käveli suuren kaapin luo, josta hän otti pinkan paperia, kynän ja mustepullon, ja laski ne sitten pöydälle Gibbsin eteen. Sitten hän otti tyhjän rommipullon, helisteli sitä vielä kertaallaan aivan kuin odottaen, että se olisi mystisesti täyttynyt, mutta kun niin ei ollut käynyt, hän hetken harkittuaan istahti itsekin pöydän ääreen.
"Mitä me muuten kuljetamme", Gibbs kysyi avaten mustepullon, kastoi sitten kynän musteeseen ja katsoi odottavasti Jackiin, joka kertoi hänelle sen vähän, minkä heidän tulevasta lastistaan tiesi, "Kultaa? Ja aiot todellakin vakavissasi toimittaa kaiken perille?"
"Katsotaan nyt", Jack sanoi, "Se vähän riippuu… kunhan nyt ensin nähdään, millaisesta kullasta on kyse. Voihan olla, etten pystykään vastustamaan kiusausta ja lastin määränpää jotenkin mystisesti muuttuu."
Gibbs virnisti leveästi.
"Ei ole ihmisen yksinkertaisuudella rajoja", hän sanoi, "jos uskoo kultansa sinun haltuusi, Jack."
"Jos minä johonkin olen voinut elämäni aikana luottaa, niin ainakin hyväuskoisten ihmisten yksinkertaisuuteen", Jack myönsi, "Ja nyt, laita listaan ensimmäisenä…"
He kävivät tarvike tarvikkeelta läpi kaiken, mitä katsoivat tarvitsevansa matkallaan: ammukset, puutavaran, ruuan ja juoman sekä eläinten tarvitseman rehun. Jackilla ei ollut kovin selkeää käsitystä siitä, mitä heillä Black Pearlilla sillä hetkellä oli, mutta hän tiesi, että saattoi luottaa siihen, että Gibbs tiesi melko tarkalleen, mikä oli tilanne ruumassa. Hän oli iloinen tietäessään, että jos hänelle tapahtuisi jotain, hän voisi luottaa siihen, että Gibbs huolehtisi laivasta ja sen miehistöstä, joka joskus, kieltämättä, tuntui tarvitsevan jonkun huolenpitoa. Miehistöni ei varmasti ole Karibian uljain tai pelottavin, mutta se on silti paras, Jack ajatteli.
Kun Gibbs oli kirjoittanut alustavan luettelon valmiiksi, he poistuivat Jackin hytistä ja laskeutuivat alas ruumaan tarkistaakseen täsmäsivätkö heidän muistikuvansa sen kanssa, mitä ruumassa todella oli. Jack ei peitellyt tyytyväisyyttään katsellessaan soihtujen valossa ympärilleen; ruokavarastot olivat melko vähissä, sillä vaikka he olivat viivähtäneet Tortugalla muutaman päivän, he eivät olleet täydentäneet varastojaan Jackin luottaessa siihen, että pääsisi Parkinsin kanssa sopimukseen, johon kuuluisi myös Black Pearlin varustaminen matkalle, ja vaikka ei sopimusta olisi syntynytkään, olisi heillä ollut kuitenkin sen verran muonavaroja jäljellä, että he olisivat päässeet niiden turvin takaisin Tortugalle. Heidän vähätkin varastonsa olivat hyvässä järjestyksessä, ja kaikki tavara melko hyväkuntoistakin heidän heitettyään muutama päivä aiemmin pilaantuneet tarvikkeet yli laidan.
Jack huomasi valkoisen vilahduksen tynnyrien välissä. Kissa, joka oli eräässä satamassa vain ilmestynyt laivaan ja asettunut sinne kuin olisi osa miehistöä. Jack oli ensin aikonut heittää otuksen mereen, mutta jokin oli estänyt häntä tekemästä sitä. Nyt hän oli iloinen, että oli antanut kissan jäädä, se piti rotat kurissa ja lisäksi hän oli oudolla tavalla kiintynyt siihen. Hän kyyristyi ja kutsui kissaa luokseen, mutta se jäi katselemaan häntä kauemmas, tynnyrien varjoon ja alkoi hetken kuluttua pestä kasvojaan.
"Sinä olet hyvä kapteeni, Jack" Gibbs sanoi, kun Jack tarkisti suolatynnyreitä ja hän itse korjasi listalta omia merkintöjään, "eittämättä vähän hullu, mutta se sallittakoon."
"Tiedän sen, ystäväni", Jack sanoi ja pamautti suolatynnyrin kannen kiinni, taputellen sitä vielä kämmenellään saadakseen kannen asettumaan riittävän tiiviisti, "En muista, olenko koskaan halunnut olla mitään muuta kuin Black Pearlin kapteeni. Sen minä osaan." hän suoristautui ja katsoi Gibbsiä vakavin ilmein, näyttäen hetken jotenkin haavoittuvalta, surulliselta, "Lupaisitko minulle yhden asian?"
"Minkä?" Gibbs kysyi, "Jos se suinkin on luvattavissani, lupaan. Ilman sinua makaisin nytkin jossain Tortugalla ympäripäissäni."
"Jos minulle tapahtuu jotain", Jack sanoi, "ja kuten tiedämme, minulle voi tapahtua vaikka mitä, pelasta Black Pearl."
"Mitä tarkoitat?"
"Jos minä en ole paikalla ja Pearl on vaarassa, vie se pois", Jack sanoi, "Purjehdi Tortugaan. Jos en ilmesty sinne sanotaan nyt vaikka… puolessa vuodessa, Pearl on sinun. Tai teidän."
"Mitä sinä nyt… tietenkin sinä"; Gibbs sanoi hiukan kiusaantuneena. Jack ei yleensä vaivautunut ajattelemaan näin syvällisiä, ja vielä harvemmin otti esille mahdollisuutta, ettei hänkään ollut haavoittumaton. Jack tarttui hänen käsivarteensa, puristaen niin kovaa, että hän melkein älähti kivusta. Jack ei näyttänyt edes huomaavan, vaan liikahti niin, että hänen kasvonsa olivat miltei kiinni Gibbsin kasvoissa, katsoen tätä niin tiukasti ruskeilla silmillään, että Gibbsin oli käännettävä päänsä pois päästäkseen pakoon tuota katsetta.
"Ei, olen niin tosissani kuin koskaan voin olla", Jack sanoi matalalla äänellä, "Lupaa minulle. Vanno sen kaiken kautta, mikä sinulle on pyhää."
"Minä vannon", Gibbs sanoi, ja Jack irrotti otteensa hänestä, otti askeleen taaksepäin ja nojasi suolatynnyriin, "Luota minuun."
Jack ravisti päätään ilmaistakseen epävarmuutensa. Helmet hänen hiuksissaan kilahtelivat ja kissa hypähti äkkiä tynnyrin kannelle, tavoitellen käpälällään hänen hiuksistaan roikkuvia koristeita.
"Jos tässä maailmassa kehenkään luotan, niin sinuun", hän sanoi, "mutta sinä purjehdit kerran tiehesi laivallani ja jätit minut."
"Herrantähden, Jack! Luulin, että olit kuollut!"
"Ja kiitos sinun, se olikin todella lähellä." Jack nappasi kissan syliinsä ja antoi kätensä liukua pitkin sen tuuhean mustan ja valkoisen turkin peittämää selkää.
"Toivottavasti minun ei tarvitse pyytää sitä koko loppuikääni anteeksi sinulta? Sitä paitsi minä tulin hakemaan sinut, sinun laivallasi."
"Juuri siksi minä sinuun luotankin", Jack sanoi silitellen kissaa, joka alkoi kehrätä kovaäänisesti, "Mutta en voi silti joskus olla ajattelematta, onko Black Pearl ehkä houkuttelevampi ilman minua kuin minun kerallani. Ei ehkä sinun mielestäsi, mutta jonkun muun."
Gibbs laski kätensä hänen olkapäälleen melkeinpä isällisin elein.
"Sanoinhan, että sinä olet hyvä kapteeni, Jack", hän sanoi, "ja me olemme luojanhylkäämä roskajoukko, joka ei olisi mitään ilman kapteeniaan."
Jack nauroi.
"Niin te totisesti olette", hän sanoi, "Surkimuksia koko sakki ja vaivoinanne koko Karibian hulluin kapteeni!"
He kapusivat takaisin kannelle, Gibbs edellä ja Jack hänen perässään kissa yhä sylissään. Miehistö oli kokoontunut kannelle, kuka mitenkin aikaansa viettämään, laiskottelemaan nyt, kun oli muutaman päivän levähdystauko ennen kuin he jatkaisivat matkaansa. Useat heistä näyttivät siltä kuin olisivat viettäneet edellisiltansa samoin kuin Jack, juhlimalla. Gibbs oli ollut oikeassa nimittäessään heitä luojanhylkäämäksi roskajoukoksi, sillä siltä he tosiaan näyttivät. Eivät he näyttäneet verenhimoisilta tai julmilta merirosvoilta, vaan siltä kuin heidät olisi kerätty koolle siitä joukosta, mikä ei muuallekaan ollut kelvannut. Niin luultavasti Gibbs oli tehnytkin, Jack arveli katsellessaan miehistöään. Hän oli kuitenkin tyytyväinen. Tämä miehistö tuskin kääntyisi häntä vastaan. Gibbs oli oikeassa, he tarvitsivat häntä - aivan yhtä paljon kuin hän tarvitsi heitä. Heillä ei ollut mitään syytä heittää häntä yli laidan, sen enempää kuin jättää autiolle saarellekaan.
Jack istahti kissa sylissään komentosillan portaille. Hullu-Sam ja muutamat muut hänen miehistään olivat perustaneet nopanheittoringin siihen, istuen kuka tynnyrillä, kuka köysikiepillä. Miehet pyysivät häntä mukaan peliin, mutta hän tyytyi mieluumin vain katselemaan, osallistuen muutamalla sanalla miesten keskinäiseen naljailuun.
"Mihin seuraavaksi, kapteeni Jack?" eräs miehistä kysyi.
"Pohjoiseen", Jack vastasi, "New Yorkiin. Olemme muutaman päivän tässä ankkurissa ja täydennämme varastot."
"Pohjoiseen?" kirkas ääni sanoi hänen takanaan. Anamaria seisoi komentosillalla portaiden yläpäässä silmäillen kapteeniaan kiukkuinen ilme kauniilla, tummilla kasvoillaan. Jack nousi seisomaan ja antoi hänelle tietä hänen laskeutuessaan alas kannelle ja perääntyi jo valmiiksi muutaman tuuman verran, valmistautuen vastaanottamaan tytön kiukunpurkauksen, joka tämän ilmeestä päätellen oli tulossa. He olivat riidelleet hollantilaisen kauppalaivan upottamisesta, kiistellen, kumman vika se oikeastaan oli, ja kun he eivät olleet päässeet asiasta yksimielisyyteen, Anamaria oli saanut aikaiseksi riidan siitä, että Jack oli päättänyt ottaa selvää, mitä Parkinsilla mahtoi olla tarjolla, ja ilmeisesti tyttö aikoi kinata antaumuksella heidän seuraavastakin määränpäästään.
"Miksi pohjoiseen?" Anamaria tivasi heidän seisoessaan silmäkkäin, "Käykö Karibia liian pieneksi sinulle?"
"No ei todellakaan käy", Jack vastasi, "Ajattelin vain häipyä jonnekin vähäksi aikaa, ainakin siihen asti, kun meitä ei aktiivisesti enää etsitä. Sen jälkeen, kun tulimme epähuomiossa upottaneeksi sen kauppalaivan, minusta on tuntunut kuin joku huohottaisi koko ajan niskassani."
Anamaria tuhahti.
"Epähuomiossa?" hän sanoi, "Itsehän he aloittivat, vastasimme vain tuleen."
"Se ei olisi ollut tarpeen! Suurin osa saaliista meni laivan mukana, mitä ei olisi tapahtunut, jos olisi käytetty aivoja sen sijaan, että piti heti alkaa räiskimään takaisin."
"Ai jaha?" Anamaria sanoi ääni kohoten astetta kiukkuisemmaksi. "Herra Aivot taas vauhdissa. Joskus minusta tuntuu, että aivot sinulla ovat perseessäsi! Kerropa minulle, mitä sitten teemme näin lähellä Port Royalia? Hyvällä tuulella meiltä ei menisi montaa tuntia purjehtia sinne… ja matka on aivan sama toisinpäin."
"Luotan siihen, että meitä ei osata etsiä näin läheltä", Jack vastasi korjaten sylissään kehräävää kissaa parempaan asentoon. Anamaria tuijotti eläintä inhon ilme kasvoillaan.
"Seuraavaksi hankit kai apinan?" hän kysyi. Jackin kasvoilla häivähti omituinen ilme ja hän pudotti siinä samassa kissan sylistään kuin se olisi raapaissut häntä. Kissa rääkäisi, putosi kannelle jaloilleen ja syöksyi tiehensä. Jack käänsi mitään sanomatta Anamarialle selkänsä ja poistui hyttiinsä, pamauttaen oven perästään kiinni.
"Nyt sinä suututit hänet", Hullu-Sam sanoi. Anamaria hymyili.
"Kyllä hän siitä leppyy. Ilman minua hänen itserakkautensa paisuisi sietämättömäksi."

***

Gibbs oli Jackin hytissä kirjoittamassa tarvikelistaa puhtaaksi. Hän katsoi kysyvästi kapteeniinsa, joka marssi sisään kiukkuisen näköisenä, mutta ei sanonut mitään. Jack vetäisi listan hänen käsistään niin kiivaasti, että paperi repesi ja sen kulma jäi Gibbsin käteen. Jack huokaisi syvään ja pamautti itseään kämmenellä otsaan. Hän silmäili listan sitten mitään puhumatta läpi ja ojensi sen lopulta takaisin.
"Kai siinä on kaikki. Vie sinä se", hän sanoi sitten, "Ota Anamaria mukaasi, hän vaikuttaa siltä, että tarvitsee nyt tukevaa maata jalkojensa alle."
"Taasko te riitelitte?" Gibbs kysyi ja asetteli vähän avuttoman näköisesti paperista irti revennyttä kulmaa takaisin paikoilleen, mutta koska hänellä ei ollut mitään, millä olisi sen liimannut, hän luovutti ja totesi mielessään, ettei puuttuva paperinkulma vaikuttaisi paperin sisältöön mitenkään, "Siitä kauppalaivasta vai?"
"Hemmetti, se ei ollut minun vikani, " Jack sanoi ja istahti vuoteensa laidalle ryhtyen kiskomaan saappaita jaloistaan, "tai siis oli tietenkin, minähän käskin ampua, mutta en mitään täysilaidallista! Muutama pieni reikä olisi riittänyt pelottamaan niiltä paskat housuihin, ja nyt olisimme yhtä lastia rikkaampia. Mutta ei. Koko paatti seulaksi vaan."
"No, ajattele sitä vaikka…. vaikka työtapaturmana?" Gibbs ehdotti. Jack vilkaisi häneen alta kulmain, osaamatta päättää oliko toinen tosissaan vai laskiko tämä leikkiä. Hän oli saanut saappaat jaloistaan, otti pistoolin vyöstään ja työnsi sen tyynynsä alle, riisui molemmat vyönsä sekä liivinsä ja heittäytyi sitten selälleen sotkuisten peitteidensä päälle ja sulki silmänsä. Äkkiä hän kuitenkin alkoi nauraa, avasi silmänsä ja katsoi Gibbsiin ilkikurisesti virnistäen.
"Muistatko sen kapteenin ilmeen, kun minä sanoin hänelle, että hänen laivansa uppoaa?" hän kysyi.
"Toki", Gibbs vastasi, "mutta vielä paremmin minä muistan hänen ilmeensä, kun sinä sanoit, että jos hän ei tahdo upota mukana, hänen olisi parasta siirtyä tarjoamaasi veneeseen. Olet varmaan ensimmäinen merirosvo, joka pyytää anteeksi aiheuttamaansa vaivaa ja hämminkiä."
"Hei - minähän olen kapteeni Jack Sparrow", Jack totesi ja sulki silmänsä uudelleen, "ja nyt minä aion nukkua monta tuntia, eikä minua saa herättää kuin äärimmäisessä hädässä. Potkin suolet ulos siltä, joka yrittää häiritä minua jos ei ole vähintään hengenlähtö lähellä."

Ei kommentteja: