Parkinsin suureksi huojennukseksi
kenenkään hänen perheestään ei tarvinnut huolehtia kapteeni Sparrow'n viihtyvyydestä,
sillä tämä halusi palata laivalleen mahdollisimman pian ja pyysi Parkinsilta
miestä soutamaan hänet Black Pearlille. Parkins lähetti enemmän kuin mielellään
pari työntekijöistään viemään kapteenin takaisin laivalle.
"Teen listan tavaroista, joita
tarvitsen", Jack sanoi haettuaan takkinsa ja saatuaan hattunsa
palvelijalta, joka oli sen edellispäivänä ottanut haltuunsa, "Tuon sen
sinulle myöhemmin tänään, tai lähetän jonkun tuomaan sen."
Hän asetti hatun päähänsä,
käännähti kannoillaan ja poistui keinahtelevin askelin ovesta, jota palvelija
piti hänelle auki. Parkins näki hänen vielä laskeutuvan alas portaita, ennen
kuin ovi suljettiin hänen jälkeensä.
"Miten omituinen mies",
rouva Parkins sanoi. Hän oli tulllut äänettömästi huoneeseen ja Parkins säikähti
huomatessaan hänen olevan siinä, aivan hänen takanaan, "Voitko sinä
todella luottaa siihen, että hän pitää lupauksensa."
"En kai… en tiedä",
Parkins vastasi ja sai samassa loistavan ajatuksen, "Mutta minähän voisin
lähettää Charlesin hänen mukanaan. Charles olisi paikan päällä varmistamassa,
että tavarani saapuvat perille niin kuin pitääkin. Missä hän muuten on?"
"Lähti kaupunkiin",
rouva Parkins vastasi, "Eliah, en pidä ollenkaan ajatuksesta, että Charles
lähtisi mukaan… en usko, että hän itsekään sitä haluaa."
"Minua ei kiinnosta se, mitä
hän haluaa. Jos minä sanon, että hän lähtee Sparrow'n mukaan, niin silloin hän
lähtee. Hän tekee juuri kuten minä sanon ja siihen sinunkin on tyytyminen,
vaimo-rakas."
***
Alhaalla satamalaiturilla Jack
katsoi ihmetellen veneeseen, jossa kaksi hänen miehistään jo istui juttelemassa
kahden Parkinsin miehen kanssa, jotka olivat lupautuneet soutamaan hänet
takaisin Black Pearlille ja tuomaan veneen takaisin rantaan.
"Mitä helvettiä te täällä
teette?" Jack kysyi miehiltään, Hullu-Samilta ja Gillianilta, "Minä
luulin, että palasitte Pearlille illalla? Muistaakseni sanoin teille, että
voisitte palata."
"No niinhän sinä
sanoit", Hullu-Sam, isokokoinen skandinaavi, sanoi hänelle, "mutta
Gibbs olisi nylkenyt meidät elävältä, jos oltaisiin jätetty sinut tänne ihan
yksin. Jäätiin odottelemaan sitten."
"Niinhän te sitten
jäitte", Jack totesi ja hyppäsi veneeseen ja ennen kuin hän ehti edes
istahtaa, toinen Parkinsin miehistä tönäisi veneen irti laiturista ja kaikki
neljä miestä tarttuivat airoihin. Hullu-Sam alkoi laulaa soutaessaan jotain
laulua oudolla kielellä ja toi Jackin mieleen kaleeriorjan. Tai mistä hän
tiesi, vaikka Hullu-Sam olisi ollutkin pakkotyössä jossain kaleerilla. Mies ei
paljon itsestään puhunut, paitsi juovuksissa, jolloin hän yleensä alkoi puhua
niin sekavia, että oli saanut siksi lisänimensä "hullu". Sitä paitsi
mies oli käsittämättömän herkkä itkemään, joskaan kukaan ei koskaan ollut
uskaltanut pilkata häntä siitä, koska jokainen oli kuullut huhun, kuinka Sam
oli iskenyt kirveen jonkun ilkkujan päähän pystyyn hamassa nuoruudessaan. Kun
häntä katseli, oli helppo uskoa tuo huhu todeksi.
Jackin päätä särki niin, että hän
tunsi sydämenlyöntinsä päässään. Huonovointisuus tuntui hiipivän jälleen hänen
kimppuunsa ja hän veti syvään meri-ilmaa keuhkoihinsa voittaakseen sen. Oli
miltei tyyntä, eivätkä matalat aallot juurikaan keinuttaneet Black Pearlia
heidän lähestyessään sitä. Jack katseli laivaansa kuin näkisi sen ensimmäistä
kertaa, miltei rakastunein katsein; sen kaunislinjaista hahmoa ja sen jokaista
yksityiskohtaa, jotka tarkentuivat sitä mukaa, mitä lähemmäs he pääsivät.
Heidän lähestyessään laivaa, se tuntui ikään kuin kasvavan tai nousevan ylös
vedestä, aivan kuin laivassa olisi jotain pahaa tai uhkaavaa. Jack tiesi, ettei
siinä ollut, ei enää. Se oli vain erinomainen laiva ja mikä parasta, se oli nyt
hänen. Hän huokaisi jälleen syvään ja sulki silmänsä tiukasti, ja kun hän
sitten avasi ne uudelleen, Black Pearl oli yhä siinä, tummat purjeet
kokoonkäärittyinä, keulakuva tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen. Minun, hän
ajatteli, minun.
"Sir", toinen Parkinsin
miehistä sanoi hänelle, "Onko tuo todella juuri se Black Pearl, josta ne
tarinat kertovat."
"Ääh", Hullu-Sam sanoi
hänelle keskeyttäen hoilaamisensa, "etkö sinä Samia usko? Minähän sanoin
sinulle, että just sama laiva."
Jackia alkoi naurattaa.
"Mutta unohda ne tarinat,
kaveri", hän sanoi irrottamatta katsettaan Pearlista, "Tarinat ovat
pelkkiä… tarinoita. Kaikki puheet kirotusta laivasta, älä kuuntele niitä. Minä
en ole kirottu, enhän? Näytänkö minä kirotulta?"
"Ette, sir", mies sanoi
epäröiden. Luultavasti minä sopisin hänen mielestään kirotuksi kapteeniksi,
Jack ajatteli huvittuneena.
"Mutta kaikki puheet meidän
kapteeni Jackistä, ne sinun pitää kuunnella tarkkaan", Hullu-Sam sanoi,
eikä Jack voinut enää pidätellä nauruaan, jolloin molemmat Parkinsin miehistä
katsoivat häneen silmät suurina, kuin odottaen hänen tekevän jotain, mitä
kirotulta kapteenilta odotettiin. Sam yhtyi hänen nauruunsa. Gillian ei sanonut
mitään, hymyili vain hiukan toisella suupielellään. Hän oli niin vähäpuheinen,
että olisi Jackin mielestä voinut olla ihan yhtä mykkä kuin Cotton, joka oli
kieletön ja jokseenkin umpimykkä.
"Kaikki, mitä meidän kapteeni
Jackistä puhutaan", Sam jatkoi hetken kuluttua juhlallinen ilme
kasvoillaan, "on totta ja vähän enemmänkin. Niitä juttuja sinun pitää
kuunnella."
He saavuttivat laivan, josta
veneen saapuminen oli huomattu ja köysitikkaat oli laskettu alas. Jack kiitti
soutajia, tarttui köysitikkaisiin ja kiipesi ketterästi niitä ylös kannelle
Hullu-Samin ja Gillianin seuratessa häntä. Vene irrottautui laivan kyljestä ja
miehet alkoivat soutaa sitä takaisin rantaa kohti.
Joshamee Gibbs, Jackin ystävä ja
toinen perämies, oli häntä vastassa.
"Kaikki kunnossa?" Jack
kysyi häneltä ja läimäytti häntä olkavarteen. Gibbs naurahti ja tönäisi
takaisin näyttäen helpottuneelta nähdessään Jackin siinä, turvassa ja ehjänä.
"Kaikki", hän vastasi,
"Näköjään sinäkin?"
"Hyi helvetti, että on huono
olo", Jack vastasi irvistäen.
"Olikin taas järkeä lähteä
siinä kunnossa toikkaroimaan ihan vieraiden ihmisten matkaan", Gibbs
moitti ja seurasi Jackia tämän hyttiin, "Olin jo melkein valmis
pelastamaan sinut väellä ja voimalla… jos ette olisi puoleen päivään mennessä tullut
takaisin, olisin varmasti lähtenyt hakemaan sinua. Onneksi sentään Hullu-Sam ja
Gillian olivat mukanasi. Olisin nostanut metakan, jos he olisivat tulleet ilman
sinua laivalle."
"Kiitos huolenpidostasi,
mutta enköhän minä pärjää", Jack mutisi muistaen, mitä Sam oli sanonut
Gibbsistä ja lämmin tunne häilähti hänen mielessään. Hän olisi mielellään
käynyt muutamaksi tunniksi vuoteelleen, nukkunut ja varmasti voinut herättyään
paljon paremmin, mutta juuri nyt ei siihen ollut aikaa, sillä hän halusi saada
Parkinsille toimitettavan listan valmiiksi ensi tilassa. Sitä ennen olisi
kuitenkin pakko tehdä tälle hirveälle ololle edes jotain… Hän heitti hattunsa
päästään pöydälle ja huomasi, että hänen ja Gibbsin eiliset lasit olivat vielä
siinä, mihin ne olivat jääneet, rommipullon vieressä, kun he edellisenä päivänä
olivat juhlistaneet ankkuroitumista muutamalla rommilasillisella. Ai
muutamalla? Hän vilkaisi lattialle ja näki siellä pari tyhjää pulloa, vilkaisi
sitten pöydälle jäänyttä pulloa, ravisti sitä ja huomatessaan, että sinne oli
jäänyt vielä tilkka, hän kaatoi itselleen puoli lasillista, tarjoten sitten
Gibbsille vielä pullon pohjalle jäänyttä tippaa. Tämä otti pöydältä toisen
lasin, ojensi sitä ja Jack tyhjensi pullon siihen. He kilistivät ja kun Jack
kulautti lasinsa tyhjäksi, hän oli vähällä antaa ylen, kun vahva juoma poltti
hänen suutaan ja nieluaan.
"Huh, " hän sanoi ja
riisui takkinsa, viskaten sen vapaalle tuolille. Sitten hän veti pöydän alta
esille yhden tuolin ja viittoili Gibbsille, jotta tämä istuisi siihen,
"Meillä on töitä. Pitää tehdä lista siitä, mitä tarvitsemme matkalla New
Yorkiin ja sitten pitää toimittaa se lista sille Parkinsille."
"New Yorkiin? Tulee pitkä
matka… enkä ole innostunut ajatuksesta muutenkaan. Miksi riskeerata itsensä
jonkun muun lastin takia, kun voisi yhtä hyvin häipyä sen kanssa?"
"Pelkäätkö maineeni
tahraantuvan jos joskus tienaan leipäni rehellisellä tavalla?" Jack kysyi
kuulostaen liki ivalliselta. Gibbs kohautti olkapäitään, eikä sanonut mitään,
"Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan ja voi tulla vastaan tilanne, että
tarvitsen muutamia yhteiskunnan tukipylväitä seisomaan takanani. Koskaan ei voi
tietää, mitä hyötyä siitä minulle on, että minulla on muutaman tyypin kurkusta
riittävän tiukka ote voidakseni kiristää sitä silloin, kun minulle on siitä
hyötyä."
"Aiotko heretä
kunnialliseksi, Jack?"
"Minäkö", Jack reväytti
silmänsä suuriksi, "En ikinä. Mitä hauskaa siinä olisi? Ajattelen vain
itseäni."
He purskahtivat molemmat nauruun
ja kilistivät tyhjillä lasilla. Jack tunsi olonsa jo hieman paremmaksi, tuntui
kuin päänsärky olisi väistymässä taka-alalle. Hän kuitenkin vakavoitui.
"Sitä paitsi Norrington on
perässämme", hän sanoi, "erityisesti nyt, sen viimekertaisen pikku
tempun jälkeen. Hän ei toista kertaa päästä minua menemään, joten lähden
mielelläni jonnekin pois hänen ulottuviltaan nyt joksikin aikaa. Annetaan
tilanteen rauhoittua, mennään katsomaan, miltä Atlantilla näyttää. Mitä
mahdollisuuksia siellä on kapteeni Jack Sparrow'lle."
Hän käveli suuren kaapin luo,
josta hän otti pinkan paperia, kynän ja mustepullon, ja laski ne sitten
pöydälle Gibbsin eteen. Sitten hän otti tyhjän rommipullon, helisteli sitä
vielä kertaallaan aivan kuin odottaen, että se olisi mystisesti täyttynyt,
mutta kun niin ei ollut käynyt, hän hetken harkittuaan istahti itsekin pöydän
ääreen.
"Mitä me muuten
kuljetamme", Gibbs kysyi avaten mustepullon, kastoi sitten kynän
musteeseen ja katsoi odottavasti Jackiin, joka kertoi hänelle sen vähän, minkä
heidän tulevasta lastistaan tiesi, "Kultaa? Ja aiot todellakin vakavissasi
toimittaa kaiken perille?"
"Katsotaan nyt", Jack
sanoi, "Se vähän riippuu… kunhan nyt ensin nähdään, millaisesta kullasta
on kyse. Voihan olla, etten pystykään vastustamaan kiusausta ja lastin
määränpää jotenkin mystisesti muuttuu."
Gibbs virnisti leveästi.
"Ei ole ihmisen
yksinkertaisuudella rajoja", hän sanoi, "jos uskoo kultansa sinun
haltuusi, Jack."
"Jos minä johonkin olen
voinut elämäni aikana luottaa, niin ainakin hyväuskoisten ihmisten
yksinkertaisuuteen", Jack myönsi, "Ja nyt, laita listaan
ensimmäisenä…"
He kävivät tarvike tarvikkeelta
läpi kaiken, mitä katsoivat tarvitsevansa matkallaan: ammukset, puutavaran,
ruuan ja juoman sekä eläinten tarvitseman rehun. Jackilla ei ollut kovin
selkeää käsitystä siitä, mitä heillä Black Pearlilla sillä hetkellä oli, mutta
hän tiesi, että saattoi luottaa siihen, että Gibbs tiesi melko tarkalleen, mikä
oli tilanne ruumassa. Hän oli iloinen tietäessään, että jos hänelle tapahtuisi
jotain, hän voisi luottaa siihen, että Gibbs huolehtisi laivasta ja sen
miehistöstä, joka joskus, kieltämättä, tuntui tarvitsevan jonkun huolenpitoa.
Miehistöni ei varmasti ole Karibian uljain tai pelottavin, mutta se on silti
paras, Jack ajatteli.
Kun Gibbs oli kirjoittanut
alustavan luettelon valmiiksi, he poistuivat Jackin hytistä ja laskeutuivat
alas ruumaan tarkistaakseen täsmäsivätkö heidän muistikuvansa sen kanssa, mitä
ruumassa todella oli. Jack ei peitellyt tyytyväisyyttään katsellessaan
soihtujen valossa ympärilleen; ruokavarastot olivat melko vähissä, sillä vaikka
he olivat viivähtäneet Tortugalla muutaman päivän, he eivät olleet täydentäneet
varastojaan Jackin luottaessa siihen, että pääsisi Parkinsin kanssa
sopimukseen, johon kuuluisi myös Black Pearlin varustaminen matkalle, ja vaikka
ei sopimusta olisi syntynytkään, olisi heillä ollut kuitenkin sen verran
muonavaroja jäljellä, että he olisivat päässeet niiden turvin takaisin
Tortugalle. Heidän vähätkin varastonsa olivat hyvässä järjestyksessä, ja kaikki
tavara melko hyväkuntoistakin heidän heitettyään muutama päivä aiemmin
pilaantuneet tarvikkeet yli laidan.
Jack huomasi valkoisen vilahduksen tynnyrien välissä. Kissa,
joka oli eräässä satamassa vain ilmestynyt laivaan ja asettunut sinne kuin
olisi osa miehistöä. Jack oli ensin aikonut heittää otuksen mereen, mutta jokin
oli estänyt häntä tekemästä sitä. Nyt hän oli iloinen, että oli antanut kissan
jäädä, se piti rotat kurissa ja lisäksi hän oli oudolla tavalla kiintynyt
siihen. Hän kyyristyi ja kutsui kissaa luokseen, mutta se jäi katselemaan häntä
kauemmas, tynnyrien varjoon ja alkoi hetken kuluttua pestä kasvojaan.
"Sinä olet hyvä kapteeni,
Jack" Gibbs sanoi, kun Jack tarkisti suolatynnyreitä ja hän itse korjasi
listalta omia merkintöjään, "eittämättä vähän hullu, mutta se
sallittakoon."
"Tiedän sen, ystäväni",
Jack sanoi ja pamautti suolatynnyrin kannen kiinni, taputellen sitä vielä
kämmenellään saadakseen kannen asettumaan riittävän tiiviisti, "En muista,
olenko koskaan halunnut olla mitään muuta kuin Black Pearlin kapteeni. Sen minä
osaan." hän suoristautui ja katsoi Gibbsiä vakavin ilmein, näyttäen hetken
jotenkin haavoittuvalta, surulliselta, "Lupaisitko minulle yhden
asian?"
"Minkä?" Gibbs kysyi,
"Jos se suinkin on luvattavissani, lupaan. Ilman sinua makaisin nytkin
jossain Tortugalla ympäripäissäni."
"Jos minulle tapahtuu
jotain", Jack sanoi, "ja kuten tiedämme, minulle voi tapahtua vaikka
mitä, pelasta Black Pearl."
"Mitä tarkoitat?"
"Jos minä en ole paikalla ja
Pearl on vaarassa, vie se pois", Jack sanoi, "Purjehdi Tortugaan. Jos
en ilmesty sinne sanotaan nyt vaikka… puolessa vuodessa, Pearl on sinun. Tai
teidän."
"Mitä sinä nyt… tietenkin
sinä"; Gibbs sanoi hiukan kiusaantuneena. Jack ei yleensä vaivautunut
ajattelemaan näin syvällisiä, ja vielä harvemmin otti esille mahdollisuutta,
ettei hänkään ollut haavoittumaton. Jack tarttui hänen käsivarteensa, puristaen
niin kovaa, että hän melkein älähti kivusta. Jack ei näyttänyt edes huomaavan,
vaan liikahti niin, että hänen kasvonsa olivat miltei kiinni Gibbsin kasvoissa,
katsoen tätä niin tiukasti ruskeilla silmillään, että Gibbsin oli käännettävä
päänsä pois päästäkseen pakoon tuota katsetta.
"Ei, olen niin tosissani kuin
koskaan voin olla", Jack sanoi matalalla äänellä, "Lupaa minulle.
Vanno sen kaiken kautta, mikä sinulle on pyhää."
"Minä vannon", Gibbs sanoi,
ja Jack irrotti otteensa hänestä, otti askeleen taaksepäin ja nojasi
suolatynnyriin, "Luota minuun."
Jack ravisti päätään ilmaistakseen
epävarmuutensa. Helmet hänen hiuksissaan kilahtelivat ja kissa hypähti äkkiä
tynnyrin kannelle, tavoitellen käpälällään hänen hiuksistaan roikkuvia
koristeita.
"Jos tässä maailmassa
kehenkään luotan, niin sinuun", hän sanoi, "mutta sinä purjehdit
kerran tiehesi laivallani ja jätit minut."
"Herrantähden, Jack! Luulin,
että olit kuollut!"
"Ja kiitos sinun, se olikin
todella lähellä." Jack nappasi kissan syliinsä ja antoi kätensä liukua
pitkin sen tuuhean mustan ja valkoisen turkin peittämää selkää.
"Toivottavasti minun ei
tarvitse pyytää sitä koko loppuikääni anteeksi sinulta? Sitä paitsi minä tulin
hakemaan sinut, sinun laivallasi."
"Juuri siksi minä sinuun
luotankin", Jack sanoi silitellen kissaa, joka alkoi kehrätä
kovaäänisesti, "Mutta en voi silti joskus olla ajattelematta, onko Black
Pearl ehkä houkuttelevampi ilman minua kuin minun kerallani. Ei ehkä sinun
mielestäsi, mutta jonkun muun."
Gibbs laski kätensä hänen
olkapäälleen melkeinpä isällisin elein.
"Sanoinhan, että sinä olet
hyvä kapteeni, Jack", hän sanoi, "ja me olemme luojanhylkäämä
roskajoukko, joka ei olisi mitään ilman kapteeniaan."
Jack nauroi.
"Niin te totisesti
olette", hän sanoi, "Surkimuksia koko sakki ja vaivoinanne koko
Karibian hulluin kapteeni!"
He kapusivat takaisin kannelle, Gibbs edellä ja Jack hänen
perässään kissa yhä sylissään. Miehistö oli kokoontunut kannelle, kuka mitenkin
aikaansa viettämään, laiskottelemaan nyt, kun oli muutaman päivän levähdystauko
ennen kuin he jatkaisivat matkaansa. Useat heistä näyttivät siltä kuin olisivat
viettäneet edellisiltansa samoin kuin Jack, juhlimalla. Gibbs oli ollut
oikeassa nimittäessään heitä luojanhylkäämäksi roskajoukoksi, sillä siltä he
tosiaan näyttivät. Eivät he näyttäneet verenhimoisilta tai julmilta
merirosvoilta, vaan siltä kuin heidät olisi kerätty koolle siitä joukosta, mikä
ei muuallekaan ollut kelvannut. Niin luultavasti Gibbs oli tehnytkin, Jack
arveli katsellessaan miehistöään. Hän oli kuitenkin tyytyväinen. Tämä miehistö
tuskin kääntyisi häntä vastaan. Gibbs oli oikeassa, he tarvitsivat häntä -
aivan yhtä paljon kuin hän tarvitsi heitä. Heillä ei ollut mitään syytä heittää
häntä yli laidan, sen enempää kuin jättää autiolle saarellekaan.
Jack istahti kissa sylissään
komentosillan portaille. Hullu-Sam ja muutamat muut hänen miehistään olivat
perustaneet nopanheittoringin siihen, istuen kuka tynnyrillä, kuka
köysikiepillä. Miehet pyysivät häntä mukaan peliin, mutta hän tyytyi mieluumin
vain katselemaan, osallistuen muutamalla sanalla miesten keskinäiseen
naljailuun.
"Mihin seuraavaksi, kapteeni
Jack?" eräs miehistä kysyi.
"Pohjoiseen", Jack
vastasi, "New Yorkiin. Olemme muutaman päivän tässä ankkurissa ja
täydennämme varastot."
"Pohjoiseen?" kirkas
ääni sanoi hänen takanaan. Anamaria seisoi komentosillalla portaiden yläpäässä
silmäillen kapteeniaan kiukkuinen ilme kauniilla, tummilla kasvoillaan. Jack
nousi seisomaan ja antoi hänelle tietä hänen laskeutuessaan alas kannelle ja
perääntyi jo valmiiksi muutaman tuuman verran, valmistautuen vastaanottamaan
tytön kiukunpurkauksen, joka tämän ilmeestä päätellen oli tulossa. He olivat
riidelleet hollantilaisen kauppalaivan upottamisesta, kiistellen, kumman vika
se oikeastaan oli, ja kun he eivät olleet päässeet asiasta yksimielisyyteen,
Anamaria oli saanut aikaiseksi riidan siitä, että Jack oli päättänyt ottaa
selvää, mitä Parkinsilla mahtoi olla tarjolla, ja ilmeisesti tyttö aikoi kinata
antaumuksella heidän seuraavastakin määränpäästään.
"Miksi pohjoiseen?"
Anamaria tivasi heidän seisoessaan silmäkkäin, "Käykö Karibia liian
pieneksi sinulle?"
"No ei todellakaan käy",
Jack vastasi, "Ajattelin vain häipyä jonnekin vähäksi aikaa, ainakin
siihen asti, kun meitä ei aktiivisesti enää etsitä. Sen jälkeen, kun tulimme
epähuomiossa upottaneeksi sen kauppalaivan, minusta on tuntunut kuin joku
huohottaisi koko ajan niskassani."
Anamaria tuhahti.
"Epähuomiossa?" hän
sanoi, "Itsehän he aloittivat, vastasimme vain tuleen."
"Se ei olisi ollut tarpeen!
Suurin osa saaliista meni laivan mukana, mitä ei olisi tapahtunut, jos olisi
käytetty aivoja sen sijaan, että piti heti alkaa räiskimään takaisin."
"Ai jaha?" Anamaria
sanoi ääni kohoten astetta kiukkuisemmaksi. "Herra Aivot taas vauhdissa.
Joskus minusta tuntuu, että aivot sinulla ovat perseessäsi! Kerropa minulle,
mitä sitten teemme näin lähellä Port Royalia? Hyvällä tuulella meiltä ei menisi
montaa tuntia purjehtia sinne… ja matka on aivan sama toisinpäin."
"Luotan siihen, että meitä ei
osata etsiä näin läheltä", Jack vastasi korjaten sylissään kehräävää
kissaa parempaan asentoon. Anamaria tuijotti eläintä inhon ilme kasvoillaan.
"Seuraavaksi hankit kai
apinan?" hän kysyi. Jackin kasvoilla häivähti omituinen ilme ja hän pudotti
siinä samassa kissan sylistään kuin se olisi raapaissut häntä. Kissa rääkäisi,
putosi kannelle jaloilleen ja syöksyi tiehensä. Jack käänsi mitään sanomatta
Anamarialle selkänsä ja poistui hyttiinsä, pamauttaen oven perästään kiinni.
"Nyt sinä suututit
hänet", Hullu-Sam sanoi. Anamaria hymyili.
"Kyllä hän siitä leppyy.
Ilman minua hänen itserakkautensa paisuisi sietämättömäksi."
***
Gibbs oli Jackin hytissä
kirjoittamassa tarvikelistaa puhtaaksi. Hän katsoi kysyvästi kapteeniinsa, joka
marssi sisään kiukkuisen näköisenä, mutta ei sanonut mitään. Jack vetäisi
listan hänen käsistään niin kiivaasti, että paperi repesi ja sen kulma jäi
Gibbsin käteen. Jack huokaisi syvään ja pamautti itseään kämmenellä otsaan. Hän
silmäili listan sitten mitään puhumatta läpi ja ojensi sen lopulta takaisin.
"Kai siinä on kaikki. Vie
sinä se", hän sanoi sitten, "Ota Anamaria mukaasi, hän vaikuttaa
siltä, että tarvitsee nyt tukevaa maata jalkojensa alle."
"Taasko te riitelitte?"
Gibbs kysyi ja asetteli vähän avuttoman näköisesti paperista irti revennyttä
kulmaa takaisin paikoilleen, mutta koska hänellä ei ollut mitään, millä olisi
sen liimannut, hän luovutti ja totesi mielessään, ettei puuttuva paperinkulma
vaikuttaisi paperin sisältöön mitenkään, "Siitä kauppalaivasta vai?"
"Hemmetti, se ei ollut minun
vikani, " Jack sanoi ja istahti vuoteensa laidalle ryhtyen kiskomaan
saappaita jaloistaan, "tai siis oli tietenkin, minähän käskin ampua, mutta
en mitään täysilaidallista! Muutama pieni reikä olisi riittänyt pelottamaan
niiltä paskat housuihin, ja nyt olisimme yhtä lastia rikkaampia. Mutta ei. Koko
paatti seulaksi vaan."
"No, ajattele sitä vaikka….
vaikka työtapaturmana?" Gibbs ehdotti. Jack vilkaisi häneen alta kulmain,
osaamatta päättää oliko toinen tosissaan vai laskiko tämä leikkiä. Hän oli
saanut saappaat jaloistaan, otti pistoolin vyöstään ja työnsi sen tyynynsä
alle, riisui molemmat vyönsä sekä liivinsä ja heittäytyi sitten selälleen
sotkuisten peitteidensä päälle ja sulki silmänsä. Äkkiä hän kuitenkin alkoi
nauraa, avasi silmänsä ja katsoi Gibbsiin ilkikurisesti virnistäen.
"Muistatko sen kapteenin
ilmeen, kun minä sanoin hänelle, että hänen laivansa uppoaa?" hän kysyi.
"Toki", Gibbs vastasi,
"mutta vielä paremmin minä muistan hänen ilmeensä, kun sinä sanoit, että
jos hän ei tahdo upota mukana, hänen olisi parasta siirtyä tarjoamaasi
veneeseen. Olet varmaan ensimmäinen merirosvo, joka pyytää anteeksi
aiheuttamaansa vaivaa ja hämminkiä."
"Hei - minähän olen kapteeni
Jack Sparrow", Jack totesi ja sulki silmänsä uudelleen, "ja nyt minä
aion nukkua monta tuntia, eikä minua saa herättää kuin äärimmäisessä hädässä.
Potkin suolet ulos siltä, joka yrittää häiritä minua jos ei ole vähintään
hengenlähtö lähellä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti